Pertti Luumin joulusaarna rotareille Kulosaaren kirkossa 17.12.2013
Joulun sanomaa vuonna 2013
Kolme vuotta ennen ajanlaskumme alkua vietettiin suurten tapahtumien ja juhlien vuotta. Kaikkialla Rooman valtakunnassa juhlittiin Rooman kaupungin 750-vuotisjuhlaa – aloitettiinhan tuossa valtakunnassa koko ajanlasku kaupungin perustamisesta (ab urbe condita). Samalla vietettiin keisari Augustuksen keisariksi kruunaamisen 25-vuotisjuhlaa. Hänelle annettiin kunnianimi ”kansakunnan isä” (pater patriae) ja Augustus itse julisti itsensä jumalalliseksi, jumalan pojaksi. Hänelle, jumalalle, oli pystytettävä kuvapatsaita kaikkialle valtakuntaan, ja patsaille oli osoitettava kunnioitusta ja palvontaa. Kaikkien valtakunnan asukkaiden oli suostuttava näihin palvontamenoihin – paitsi juutalaisten; heistä tiedettiin, että heillä oli uskonnollinen käsky, josta he eivät suostuneet tinkimään: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi, älä pidä muita jumalia minun rinnallani.”
Tuona samana vuonna, vuonna 3 ennen ajanlaskumme alkua, järjestettiin koko Rooman valtakunnassa verotarkistus, jolloin jokainen kansalainen merkittiin veroluetteloon sukunsa tai heimonsa kotikaupungissa. Samalla annettiin uskollisuuden- ja kuuliaisuudenlupaus jumalalliselle keisarille; kieltäytyjiä odotti kuolemanrangaistus.
 |
Tuona samana vuonna toteutui pienessä lähi-idän kaupungissa, paremminkin kylässä se, mitä Miika-niminen profeetta oli 700 vuotta aikaisemmin ennustanut tällä tavalla:
Sinä Betlehem, sinä Efrata,
sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa!
Mutta sinun keskuudestasi
nousee Israelille hallitsija.
- - -
Hallitsija on nouseva
ja kaitseva heitä Herran voimalla.
Herra, hänen Jumalansa,
antaa hänelle vallan ja kunnian.
He saavat elää rauhassa,
sillä hänen valtansa ulottuu maan ääriin saakka.
Hän tuo rauhan.
Vuonna 3 ennen ajanlaskumme alkua, kohtasivat toisensa ne vastakohdat, jotka kautta historian kohtaavat ja tulevat kohtaamaan:
Yhtäällä Itsensä voiman tunnossa jumalaksi korottanut valtias, toisaalla seimen oljille syntynyt köyhä Vapahtaja, Kristus.
Yhtäällä Roomalaisen rauhan (pax romana) luoja Augustus, joka sotien oli alistanut valtaansa koko silloisen tunnetun maailman, saanut aikaan pakkorauhan, jota kaikkialla vartioivat hänen legioonansa. Toisaalla Rauhan ruhtinas, joka sanoi: Minun rauhani minä annan teille.
Yhtäältä kohtasivat toisensa maailmanvaltias, jolle kuolemanrangaistuksen uhalla oli vannottava kuuliaisuuden vala, ja toisaalta hän, joka aikuistuttuaan aloitti ensimmäisen puheensa näin:
”Jumala on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta” (Luuk 4, 18-19).
1800-luvulla Friedrich Nietzsche teoksessaan ”Also sprach Zarathustra” (Näin puhui Zarathustra) julisti: ”Jumala on kuollut”. Nietzsche esitti teesinsä syvästi valittaen: Jumalan kuolema saattaa merkitä täydellistä arvonihilismiä, niin kuin hän sanoi ”kaikkien arvojen kyseenalaistamista. Nietzschen sanoma oli mahdollisimman kaukana tämän päivän uusateistien voitonriemuisesta, triumfalistisesta julistuksesta: Jumala on kuollut!
Monet meistä lienevät oppineet koulussa tai rippikoulussa Katekismuksen näkemyksen siitä, että Jumala on kohdattavissa luonnossa ja ihmiskunnan vaiheissa ja ennen muuta Jeesuksessa Kristuksessa. Omana aikanamme Jumala on tahdottu ajaa ahtaalle. Missä maallistuminen on edennyt pitkälle, siellä Jumala on ikään kuin karkotettu luonnosta, luonnollisen elämän piiristä ja järjen piiristä. Hänet on haluttu ajaa sielunsisäiseen uskonnolliseen maailmaan, pois kaikkien ulottuvilta. Mutta kristillinen sanoma ei suostu tähän; se on aina julistanut tinkimättömänä periaatteena: koko maailma on Jumalan maailma; hän on kohdattavissa tässä maailmassa, tämän maailman keskellä, tämän maailman tapahtumissa, tämän maailman ihmisissä. Joulu ja sen sanoma eivät siksi ole jonkin pienen ryhmän omaisuutta, vaan kaikille kuuluvia niin kuin jouluevankeliumi sen enkelin sanoin ilmaisee: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle.”
Me länsimaiset ihmiset olemme suurten hengenliikkeitten perillisiä. Historian kuluessa elämäämme ovat tulleet jäädäkseen kulttuurimme syvimmät oivallukset ja arvot. Ei ollut kovin uusi oivallus – vaikkakin tärkeä – filosofi Pekka Himasen raportin lopputulos, se, että meidän tulee suomalaisena yhteisönä panostaa kehitykseen, jonka lopputuloksena on ”arvokas elämä”. Arvokas elämä on aina ollut siellä tähtäimessä, missä kulttuuriimme on tuotu uutta, mutta pysyväksi tarkoitettua. Me länsimaalaiset olemme vuosituhansien aikana kasvaneet kolmen suuren hengenliikkeen perillisiksi. Kultakin liikkeeltä olemme saaneet vaalittavaksemme kolme luovuttamatonta asiaa:
- Kreikkalaisen kulttuurin perintönä: Hyvyys, totuus ja kauneus
- Kristillisen sanoman perintönä: Rakkaus, rauha ja oikeudenmukaisuus.
- Ranskan suuren vallankumouksen perintönä: vapaus, veljeys ja tasa-arvo.
Eräs viime aikoina hyvin suosituksi tullut hengellinen laulu, alkuperältään ranskalainen, sanoo: ”Missä laupeus ja rakkaus, siellä Jumala on.” Meillä on oikeus rohkeasti uskoa: missä hyvyys, totuus ja kauneus, siellä Jumala on. Missä rakkaus, rauha ja oikeudenmukaisuus, siellä Jumala on. Missä vapaus, veljeys ja tasa-arvo, siellä Jumala on. Jos näemme maailmamme Jumalan maailmana, on hän kohdattavissa mitä moninaisimmissa asioissa. Missä arvokas elämä, siellä Jumala on. Joulu haastaa meidät vuosittain muistamaan niitä, joille arvokas elämä on vaikeasti tavoitettavissa. Pelastusarmeijan joulupadat ovat taas tämän viikon alussa ilmestyneet kaduille ja kauppakeskuksiin. Oman klubimme arvokkaimpia uusia jouluperinteitä on ollut, ja saisi aina olla, antaa tukemme vähäosaisten joululle, Hurstin perheen vaalimalle joulun sanoman toteuttamiselle.
Se ei ole vain niiden ihmisten ulkonaista muistamista, joilla on puutetta. Muistamisessa konkretisoituu paljon enemmän: Siinä, meidän lahjassamme, konkretisoituu myös meidän klubimme viestinä: Missä laupeus ja rakkaus, siellä Jumala on.
Tämän joulun alla on jouluradiossa soinut joka päivä varsin uusi, mutta vanhaan legendaan perustuva Pekka Ruuskan laulu suutarista ja hänen vieraastaan.
Laulu alkaa:
Hän oli suutari, vanha lempeä mies,
hänen puotinsa koko kaupunki ties.
Ja nyt hän jouluksi siivosi talossaan
ja kertoi kaikille suurta uutistaan:
Hän sanoi: Mestari on tulossa kylään meille,
hän on ilmoittanut sen minulle varmasti.
Mestari on tulossa tänään meille,
voiko jouluvieras olla enää parempi!
Suutari odottaa ikkunan ääressä vierastaan. Oveen koputetaan ja suutari menee avaamaan. Oven takana seisoo nainen lapsen kanssa, kylmästä aivan kohmeissaan. Suutari sanoo:
Mestari on tulossa tänään meille,
istu hetkeksi ja oota häntä kanssani.
Nainen ja lapsi astuvat sisään, ja mestari antaa heille lisää lämmintä vaatetta.
Jälleen odotetaan, ja taas ovelle koputetaan. Nyt siellä seisoo ”pummi, mikä lie”, ja pyytää saada nälkäänsä korpun palan. Suutari sanoo:
Mestari on tulossa kylään meille,
istu hetkeksi ja oota häntä kanssani ja
ota tästä kuumaa keittoa nälkääsi.
Taas odotetaan, suutari kerää jo ruokia pois pöydästä, kun oveen koputetaan. Ovella on juoppo naapuri, joka on hukannut avaimensa eikä pääse kotiinsa. Hän pyytää päästä yöksi suutarin kotiin.
Taas suutari sanoo.
Mestari on tulossa tänään meille,
istu hetkeksi ja oota häntä kanssani,
jos jäät yöksi sijaan sinulle vuoteesi.
Ketään ei enää kuulu ja suutari menee pettyneenä nukkumaan.
Silloin: ”hän näkee unta, jossa sanoo vieraalleen: Et tullutkaan."
Vieras kertoo: olin luonas tänään kolmasti.
Hyvää joulua ja kiitos sydämestäni!”